Oman etenemisen seuranta kurssialueilla

Oman etenemisen seurannalla ei tarkoiteta sinällään opintojen etenemistä yleensä, vaan kurssialuetasolla yksittäisten kurssien edistymistä. Lisäksi kurssin etenemisen seuranta ei kerro mitään kurssin hyväksyttävästä suorittamisesta: opiskelija voi merkitä vaikka kaikki aktiviteetit ja sisällöt kurssilla suoritetuksi, mutta kurssi on hyväksytysti suoritettu vasta kun opettaja on arvioinut kaikki tarvittavat suoritukset. 

Moodlessa kannattaa hahmottaa etenemisen seurannan eri työkalut. Näkyvimmillään niitä ovat Omat kurssit-sivulla näkyvät "prosenttipalkit", jotka näkyvät myös "prosenttirinkuloina" kurssin koontinäytössä. Alla olevat kuvat selventävät mistä on kyse:

Prosenttipalkit Omat kurssit-sivulla

Omat kurssit-sivun kurssien laatikkokuvakkeissa voi osassa olla näkyvissä prosenttipalkki. Palkki on näkyvissä vain, jos kurssialueen vastaava opettaja on säätänyt kurssin asetuksissa oman edistymisen seurannan päälle. Palkin yläpuolella oleva luku, esim. 2/20 kertoo kyseisellä kurssialueella suorittamiesi aktiviteettien määrän suhteessa niiden kokonaismäärään. Palkin vihreä osuus ja prosentti kasvaa sitä mukaan kun suorittamasi aktiviteettiluku nousee. 

Prosenttirinkula Kurssin koontinäyttö-sivulla

Yllä olevassa kuvassa näkyvää prosenttipalkkia vastaa täysin prosenttirinkulaa, joka löytyy kun avaat ko. kurssin ja klikkaat Kurssin koontinäyttö-linkkiä. Sieltä avautuu näkymä, jossa on prosenttirinkula. 

Oman etenemisen rinkulan vieressä on Arviointi-rinkula, joka auttaa hahmottamaan kurssin todellisen suoritustason (=opettajan antamien arvioiden) osuutta.  Esimerkiksi alla olevassa kuvassa Arvo Arvuuttelija on kyllä edennyt kurssin aineistojen ja sisältöjen parissa varsin mukavasti, mutta vasta 11% arvioinnin kohteina olevista tehtävistä/aktiviteeteista on arvioitu ja läpäisty. 

Miten omaa etenemistä saa edistettyä?

Käytännössä oma eteneminen tässä tarkoituksessa tarkoittaa sitä, että täppäilet kurssialueella olevia aktiviteetteja suoritetuksi. Kurssin yläosan linkkilakanassa näet osiokohtaiset aktiviteettien suoritukset ja kokonaismäärät. Kun kaikki jossakin osiossa olevat aktiviteetit on merkitty suoritetuksi, osion eteen tulee vihreä täppäpallo, kuten alla olevassa kuvassa osiossa 6. 

Samanlaiset vihreät täppäpallot löytyvät jokaisen aktiviteettilaatikon oikeasta yläkulmasta. 1) Kun täppäilet niitä vihreiksi, etenet kurssilla. 2) Jos pallossa on huutomerkki, se tarkoittaa että opettaja on määritellyt ehdot, jotka täytettyäsi Moodle merkitsee täpän sinulle automaattisesti vihreäksi. Huutomerkkitäppiä et siis pysty itse täppäämään vihreäksi manuaalisesti. Ehto voi olla vaikkapa se, että kirjoitat keskustelualueelle yhden viestin, palautat tehtävän tiettyyn päivämäärään mennessä tai vietät aktiviteetin parissa tietyn minuuttimääärän.