Safe Exam Browser (SEB)

Etsitkö opiskelijan ohjetta? Löydät sen tästä linkistä.

Jos SEB on sinulle ennestään tuttu, pikakäyttöohjeet toimivat hyvänä muistilistana, kuinka saat Diaklen tentin säädettyä SEB-valmiuteen. Jos SEB ei ole ennestään tuttu, kannattaa tutustua koko artikkeliin.

Otathan huomioon, että oletusarvoisesti SEBissä ei voi vierailla millään muilla verkkosivuilla Diaklen ulkopuolella, tai käyttää muita ohjelmia, joita esim. liitetiedostojen avaaminen saattaa vaatia. Erikoisempia tapauksia varten kannattaa ottaa yhteyttä asianmukaisia tukikanavia pitkin, ongelmia saattaa voida kiertää asetusmuutoksilla.

Opiskelijoiden täytyy tietää mistä SEBissä on kyse, ja täytyy voida kokeilla sitä hyvissä ajoin etukäteen, eli heidät kannattaa tentin yhteydessä ohjata opiskelijan SEB-ohjeisiin ja sitä kautta Diaklen SEB-kokeilualustalle. Jos opiskelijalla on laite jota SEB ei tue, tai tulee muita ylitsepääsemättömiä ongelmia, kannattaa valmistautua mahdollistamaan tentin tekeminen jollakin muulla keinolla, ja muutenkin kehottaa olemaan yhteydessä hyvissä ajoin ennen tenttiä mikäli kokeiluvaiheessa tulee esiin ongelmia.

Tentin valvojalla on hyvä olla tentin poistumissalasana tiedossa, jotta sen voi tarvittaessa antaa opiskelijoille. Koska moni opiskelija siirtyy tentin jälkeen epähuomiossa seikkailemaan muualle Diakleen sen sijaan, että käyttäisivät tentin lopetussivun "Poistu Safe Exam Browserista" -painiketta, heillä voi olla vaikeuksia päästä pois SEBistä. Myös jos opiskelijan laitteessa tulee jokin häikkä, samaan tenttiin takaisinpääsy voi vaatia poistumissalasanan syöttämisen.

Pikakäyttöohjeet

Näillä ohjeilla saat Diaklessa tentin siihen kuntoon, että opiskelijat voivat suorittaa sen SEBissä.

Mene Diaklessa Tentti-aktiviteetin asetuksiin, ja etsi Safe Exam Browser -valikko. Vaihda "Vaadi Safe Exam browserin käyttö" -valikossa Ei tilalle Kyllä - Aseta manuaalisesti.

SEBin asetus Tentti-aktiviteetissa

Aseta sen alta

  1. poistumislinkki (mikä tahansa, jopa satunnaisia merkkejä, kunhan alussa on https:// )
  2. poistumissalasana (jokin yksinkertainen, jonka voi ongelmatilanteissa antaa yksittäisille opiskelijoille)
  3. wifi-toiminnot käyttöön, varmuuden vuoksi.
Poistumislinkki, poistumissalasana ja wifi-toiminnot

Kun tallennat asetukset, SEB on käyttövalmis tässä tentissä. Tämän jälkeen opiskelijat voivat tentin aloitussivulta käyttää sekä "Lataa Safe Exam Browser" -painiketta, josta pääsee lataamaan ja asentamaan SEBin omalle laitteelle, että "Käynnistä Safe Exam Browser" -painiketta, josta varsinainen tenttisuoritus aloitetaan.

Alla on esimerkki opiskelijan näkymästä tentin aloitussivulla. Opettajille ei tavallisesti näy Lataa- ja Käynnistä-painikkeita.

Opiskelijan näkymä tentin aloitussivulla

 Hyvä pitää mielessä tenttitilaisuudessa:

  • SEB tukee tällä hetkellä Windows-, iOS- ja macOS-järjestelmiä. SEBin lataussivulla on kullekin oma kohtansa. Se ei siis toimi esim. Chromebookilla tai Linuxilla, eikä myöskään virtuaalikoneilla.
  • SEBin asennus vaatii järjestelmänvalvojaoikeudet, lataus ja asennus voi kestää 15 minuuttia, ja vaatii yleensä laitteen uudelleenkäynnistyksen.
  • SEB ei muista edellisiä kirjautumisia ja monivaiheisia tunnistautumisia, eli opiskelijat tarvitsevat tentin aloittamisen yhteydessä myös puhelinta.
  • SEB sallii käyttää vain yhtä näyttöä. Jos näyttöjä on useampia, se antaa käynnistettäessä virheilmoituksen näyttöjen määrästä ja sulkeutuu.
  • Ruudunlukijat eivät toimi SEBissä.
  • SEBiä ja SMOWLia ei voi käyttää samassa tentissä.
  • Katso esimerkkivideo, miltä SEB näyttää opiskelijalle.

Tarkempaa tietoa SEBistä

Safe Exam Browser (SEB) on laitteille erikseen asennettava internet-selain, joka on räätälöity juuri tenttien tekemiseen. Sen tarkoitus on estää käyttäjiä tekemästä mitään muuta tietokoneellaan samaan aikaan, kun tentti on käynnissä. Opiskelijoiden omilla laitteilla ja selaimissa voi olla tekstin- ja kielentarkistukseen liittyviä toimintoja, joita he voivat tahattomastikin käyttää tenteissä. SEB pyrkii estämään niidenkin toiminnan. Se myös käynnistyessään pakottaa sulkemaan Teamsin, Zoomin, yms. kommunikaatio-ohjelmat, joita voisi käyttää vilppiin. SEB estää myös erinäisiä käyttöjärjestelmän näppäinyhdistelmiä, ja tyhjentää leikepöydän tenttiä avatessa. Opiskelijat voivat tentissä kopioida, leikata ja liittää sisältöä, mutta eivät voi tuoda leikepöydällä sisältöä tentin ulkopuolelta.

SEB on valmiiksi integroitu Diakleen, ja sen voi missä tahansa tenttiaktiviteetissa kytkeä käyttöön sen asetuksista. Kun se on käytössä, tenttiä ei voi tehdä muuten kuin SEBissä. Tentin aloitussivulla näkyy opiskelijoille tavallisen aloituspainikkeen sijaan vaihtoehdot ladata SEB tai käynnistää SEB. Opiskelijan täytyy asentaa SEB omalle laitteelleen, minkä jälkeen käynnistyspainikkeesta voi avata juuri kyseisen tentin SEBissä. SEBin asentamisessa voi mennä varttitunti, joten sitä ei kannata jättää tenttitilaisuuden alkuun.

Kun opiskelija käynnistää tentistä SEBin, hänen täytyy ensin kirjautua Diakleen ja suorittaa kaksivaiheinen tunnistautuminen, jonka jälkeen avautuu tentin aloitussivu. Jos tentin asetukset on laitettu suositusten (alla) mukaisesti, tentin lopetussivulla näkyy painike, josta opiskelija voi omatoimisesti poistua tentistä, ja tentin alakulmassa näkyy painike, josta voi opettajan antamalla salasanalla poistua myös kesken tentin.

Poistumissalasana mahdollistaa, ettei kesken tentin voi poistua lunttaamaan ja hypätä takaisin tenttiin. Jos tentistä poistuu väärällä tavalla (esim. pakottamalla sammumaan tai kone kaatuu), tenttiin palaaminen SEBissä vaatii poistumissalasanan.

Tästä linkistä (toimii Diakin tunnuksilla) voit katsoa demovideon, kuinka SEB yksinkertaisimmillaan toimii opiskelijan näkökulmasta.

Safe Exam Browser ei kerää tai käytä tai lähetä eteenpäin mitään tietoja opiskelijoista tai heidän laitteistaan, ja on turvallista asentaa omalle laitteelle (katso linkistä SEB Privacy Policy englanniksi).

Jos laitteessa jää SEB käyntiin niin, ettei siitä syystä tai toisesta pääse pois, ongelman saa ratkaistua pakottamalla laitteen sammumaan. Windows-laitteilla tämän saavuttaa pitämällä virtanappulaa pohjassa pitkään (laitemallista riippuen 5-60 sekuntia).

Poistu Safe Exam Browserista -painike eli poistumislinkki

Safe Exam Browserissa on Poistumislinkki-toiminto. Teoriassa se toimii niin, että kun tentissä asetetaan poistumislinkiksi tietty osoite, esim. https://www.diak.fi, ja kokeen tekijä klikkaa SEBissä linkkiä joka johtaa samaan osoitteeseen, SEB tulkitsee sen signaalina, että tentistä saa poistua ja SEBin voi sulkea. Poistumislinkki on tarkoitus asettaa esimerkiksi sivulle, johon opiskelija päätyy palauttaessaan tentin.

Käytännössä tämä toiminto on Diaklessa integroitu niin, että minkä hyvänsä osoitteen poistumislinkkiin laittaakin, tentin lopetussivulle ilmestyy "Poistu tentistä" -painike, joka toimii aina samalla tavalla poistumispainikkeena. Osoitteen täytyy olla http:// tai https:// -alkuinen, jotta SEB tunnistaa sen poistumislinkiksi.

Tässä ohjeessa ei neuvota, mitä linkkiin täytyy laittaa, sillä taitava tenttijä voisi teoriassa löytää tavan luoda itse linkin ja poistua sillä järjestelmästä kesken tentin. Poistumispainikkeen painaminen ei oikeasti vie käyttäjää linkin kohteeseen. Osoite voi siis olla käytännössä mikä tahansa olematonkin osoite, kunhan ei ole vaaraa, että sama linkki löytyy sattumalta samassa muodossa valmiiksi tenttisivulta, kuten esim. https://diakle.diak.fi.

Asetukset, oletusarvot ja selitykset

Kun laitat tenttiin SEBin päälle, asetuksiin täytyy tehdä vielä pari muutosta, jotta tentti toimii järkevästi. Alla on kaikkien asetusten nimet, lisätietoa, lihavoituna oletusasetus, ja vielä keltaisella korostettuna ne toiminnot, jotka täytyy muuttaa aina per tentti.

  • Vaadi Safe Exam Browserin käyttö
    Ei. Vaihda "Kyllä - Aseta manuaalisesti".
    Muut asetukset ovat monimutkaisempaa käyttöä varten.
  • Näytä Safe Exam Browser -latauspainike
    Kyllä
    Tentin aloitussivulla on "Lataa Safe Exam Browser" -linkki, joka johtaa ulkoisille SEBin verkkosivuille, josta voi ladata SEB-selaimen omalle laitteelle.
  • Näytä "Poistu Safe Exam Browserista"-painike, asetukset tästä poistumislinkistä
    Tyhjä. Aseta tähän jokin URL-osoite.
    Tarkempaa tietoa löytyy edellisen otsikon alta.
  • Pyydä käyttäjältä poistumisen vahvistus
    Kyllä
    Jos käyttäjä esim. klikkaa poistumispainiketta vahingossa, häneltä kysytään, haluatko varmasti poistua.
  • Salli SEBistä poistuminen
    Kyllä
    Tämä asetus tuo ns. virtanappulan SEBin alakulmaan, josta käyttäjä voi tarvittaessa poistua myös kesken tentin. Jos tämän asetuksen muuttaa, käyttäjä ei voi poistua SEB-selaimesta. Poistumisen estäminen on tarkoitettu organisaation omille ns. kioskilaitteille, joita ei ole tarkoitus käyttää mihinkään muuhun kuin tenttimiseen.
  • Poistumissalasana
    Tyhjä. Aseta tähän jotakin yksinkertaista, jota ei kerrota kaikille opiskelijoille muuten kuin poikkeustilanteissa, ja jonka esim. tentin valvoja voi näyttää post-it -lapulla yksittäisille opiskelijoille ongelmatilanteissa.
    Toimii edellisen asetuksen kanssa. Jos tämä on asetettu, käyttäjän täytyy SEBin kulmassa olevaa poistumisnappulaa painettuaan kirjoittaa tähän asetettu salasana, jotta pääsee poistumaan SEBistä. Poistumissalasanaa ei tarvitse syöttää, kun käyttää tentin lopettamisen jälkeen sivun keskeltä löytyvää poistumispainiketta.
  • Salli uudelleenlataus tentissä
    Kyllä
    Jos tämä asetus ei ole käytössä, käyttäjää estetään päivittämästä selainsivua mm. F5-pikanäppäimellä.
  • Näytä SEB-tehtäväpalkki
    Kyllä
    Näyttää SEBin alalaidassa alueen, jolla on erinäisiä työkaluja joita saatetaan tarvita tentin aikana. Jos tämän ottaa pois päältä, seuraavia toimintoja ei voi säätää.
    • Näytä uudelleenlatauspainike
      Kyllä
      Näyttää erillisen painikkeen, jolla voi ladata sivun uudelleen
    • Näytä aika
      Kyllä
      Oikean alakulman kello, samaan tyyliin kuin Windowsissa
    • Näytä näppäimistöasettelu
      Kyllä
      Näyttää toiminnon, jolla voi vaihtaa näppäimistön kieliasettelua, mikäli laitteella on asennettuna useampi kieli.
    • Näytä WiFi-toiminnot
      Ei. Tähän kannattaa vaihtaa Kyllä.
      Mahdollistaa verkkojen hallinnan. Opiskelijat saattavat ennen tenttiä yhdistää langattomaan verkkoon niin, ettei Yhdistä automaattisesti -täppä ole valittuna. Tämä voi johtaa siihen, että tentin aikana yhteys katkeaa hetkellisesti, ja ilman tätä asetusta sitä ei ehkä saa takaisin. Toiminnon näkyminen voi myös helpottaa ongelmatilanteiden selvittelyä.
  • Salli ääniasetukset
    Ei
    Mahdollistaa laitteen äänien säätämisen kesken tentin. Jos tentin aikana pitää kuulla esim. jotakin videoita tai ääninäytteitä, tämä täytyy sallia.
    • Mykistä käynnistäessä
      Ei
      Tämä asetus on näkyvissä vain, jos edellinen on käytössä.
  • Allow browser access to camera
    Ei
    Ei käytetä eikä tee mitään meillä.
  • Allow browser access to microphone
    Ei
    Ei käytetä eikä tee mitään meillä.
  • Salli oikeinkirjoituksen tarkistus
    Ei
    Jos tämä on käytössä, opiskelija voi nähdä punaisia oikeinkirjoitusvihjeitä sanojen alla, kuten selaimilla on tapana näyttää kielestä riippuen. Lähtökohtaisesti tämä halutaan pitää pois päältä.
  • Salli verkko-osoitteen suodatus
    Ei
    Tämän asetuksen avulla voisi sallia esim. linkit tentin ulkopuolelle tarkkaan rajatuille ulkoisille sivustoille, tai materiaalin upotukset tenttisivulle muilta sivustoilta, jos tentissä tarvitsee lisämateriaalia ulkoisilta sivuilta.